Muutos ilman vastarintaa, matkalla onnellisuuteen

Kun perustin tämän yrityksen ja avasin pienen puotini, olin varmasti hämmästelyn kohteena enkä taatusti vain ihastuneessa mielessä. Osan mielestä olin hullunrohkea ja osan mielestä jossain muualla voisi pärjätä, mutta ei Riihimäellä. 

Sain myös paljon positiivista palautetta. Vielä en voi tietää selviänkö kuivin jaloin ja onnistunko löytämään riittävästi asiakkaita ja tarjoamaan heille juuri oikeanlaisia asioita. Tällä hetkellä ainoa asia joka on varma, on oma onnellisuus tähän hetkeen. Ensimmäistä kertaa työhistoriani aikana tiedän olevani oikeassa paikassa, tekeväni asioita jotka aidosti tuottavat hyvää oloa sekä minulle että muille kanssakulkijoille. Työn tehtävä ei voi olla ainostaan keino ansaita elanto, pitää olla muitakin arvoja kuin raha ja vaurastuminen. Sieltä nyt joku neropatti huutelee, että ilman rahaa ei pärjää. Tottahan se on, mutta siitäkin huolimatta uskon materiaalisesti köyhän elämän olevan parempi vaihtoehto kuin tehdä töitä uupumuksen takarajoilla vain saadakseen hankituksi jotain mitä tarkemmin pohdittuaan ei olisi edes tarvinnut, loppupeleissä ei edes halunnut.

Olen itse keinunut väsymyksestä puolikuolleena sängynlaidalla klo 2 yöllä, herätyskellon herätettyä töihin, ja toivonut tulevani tapetuksi, että saisin jatkaa nukkumista. Siinä ei lohduta iso eikä pieni tilipussi, loppuunkulutettu ihminen ei enää koe iloa saati jaksa nähdä hyviä asioita ympärillään. Tässä vaiheessa oli melkoisen selvää etten voi jatkaa aiempaan malliin. Ja tässä ollaan, onnellisena jokaisena päivänä ja vahvasti elossa, vahvasti läsnä omassa ja muidenkin elämässä.

Uskon jokaisen voivan muuttaa omaa elämäänsä. Se vaatii itsensä kunnioittamista ja rakastamista. Harva kohtelee rakkaitaan yhtä piittaamattomasti kuin itseään. On helppo olla kuulematta itseään ja keksiä monenmoisia syitä miksi ei voi muuttaa elämänsä suuntaa. Joutuu ehkä luopumaan jostain, tilalle olen ainakin itse saanut paljon merkityksellisiä onnea tuottavia asioita.

Olen saanut käydä mahtavia, hellyyttäviä, surun- ja ilontäytteisiä keskusteluja, kuunnellut ja tullut kuulluksi. Ei vaadi paljoakaan antaa hetki läsnäoloa ja välittämistä. 

Tämän julisteen sain pieneä tyttönä. Äitini säilytti sen huomassaan, kunnes olin riittävä aikuinen ymmärtääkseni taulun arvon. Näillä ohjeilla elämässä pärjää!